maanantai 1. syyskuuta 2014

Uusi luku(kausi) elämässä

Kille aloittaa tänä syksynä opiskelun. On ollut hauskaa seurata Killen koko kesän kestänyttä intoilua ja pohdiskelua tulevasta opiskelusta. Sivuaineista ja opiskelijabileistä, yliopiston rakennuksista ja opiskelija-alennuksista ja herraties mistä. Kille on tutkinut läpi infopaketit, opinto-oppaat, TYY:n kalenterit ja kampuskartat niin tarkasti, että tietää yliopiston käytännöistä ennen ensimmäisen lukukauden alkua enemmän kuin minä kahden vuodenkaan jälkeen.

Omat kuluneet vuoteni yliopistossa ovat menneet vähän siinä sivussa, muuta elämää eläessä. Nyt olen kuitenkin herännyt tajuamaan, että kolmas vuosi todella on jo kolmas. Siihen ei oikein auta suhtautua niin, että tässä vähän katselen aluksi, miten homma lähtee sujumaan. Opiskelut ovat periaatteessa sujuneet tähänkin asti ihan hyvin ja suhteellisen aikataulussa, mutta kaikenlaista on jäänyt puuttumaankin. Asetelma on vähän erikoinen, jos Kille tahkoaa ensimmäisenä vuonna sivuaineensa pidemmälle kuin mihin omat sivuaineopintoni ovat edenneet kahdessa vuodessa. Sinä menet jo kolmannelle luokalle ja se tarkoittaa sitä, että täytyy todenteolla keskittyä opiskeluun, ohjeisti opettajani ala-asteella. Ohje taitaa olla ajankohtainen vielä nytkin, toistakymmentä vuotta myöhemmin.

On mielenkiintoista nähdä, miten muuttuva arki näkyy ja vaikuttaa. Onko kaikki kamalampaa vai ihanampaa, jos ollaan molemmat enemmän yhtä aikaa kotona? Tai kuolenko iltaisin yksinäisyyteen ja tylsyyteen, jos Kille rientää uusissa opiskelijaympyröissä? Olemmeko yhdessä liikaa tai liian vähän? Töiden vaihtuminen opiskeluun muuttaa vakiintunutta systeemiä aika paljon. On nimittäin tyystin erilaista käydä säännöllisissä päivätöissä kuin opiskella taiteentutkimusta. Töissä todennäköisesti saa aikaan jotain hyvinkin konkreettista ja näkyvää ja mitä tärkeintä, on poistunut kotoa. Se, kuinka paljon päivän aikana lukee kotona (tai on saamattomuuttaan lukematta) ei taas näy oikeastaan muuna kuin paikasta toiseen siirtyvinä kirjapinoina ja kirkkoveneitä pullistelevina luentolehtiön kulmina. 

Killen on ollut tähän asti aika vaikeaa ymmärtää sitä, että opiskelijan tyhjä lukujärjestys tarkoittaa sairaita kirjapinoja omaan itseen käpertyneenä luettavaksi. Ei suinkaan sitä, että tekisin jotain väärin tai jättäisin tekemättä. Että vain köllöttelisin kotona opintotukien virratessa. 

Lukuintoa vaativa totuus tosin jo vähän valottuikin Killelle opintosuunnitelmia tehdessä. Missä välissä nää kaikki pitäis lukea, Kille tuskaili epäuskoisena ensimmäisiä tenttikirjapinoja kotiin kantaessaan. No niinä päivinä, kun hengaa kotona eikä oo tehny mitään.

Peruskoulun ja toisen asteen opiskelijat ovat toki opiskelleet jo viikkoja, korkeakouluissa opintielle astellaan tänään. Kesääni leimasivat ennakkosuunnitelmien vastaisesti kiire, stressi ja hässäkkä, minkä vuoksi fiilis on aika väsähtänyt. Ei lupaa kauhean tarmokasta syksyä. Ehkä osa Killen motivaatiosta siirtyy jotenkin kummasti minuunkin.


Kuvissa Kille lähdössä ensimmäisenä aamuna kouluun.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Asu Suxesin naamiaisista

  Nyt Suxesin synttärinaamiaisista paluusta alkaa olla aikaa vuorokausi ja tunnen hiljalleen toipuvani! Juhlat olivat kaljaa, viiniä, kaljaa, viiniä ja päästä putoilevia teippejä. 

 Asukseni pitkällisen eli hyvin lyhyen pohdinnan jälkeen valikoitui Prinsessa Ruususen Pahatar eli Maleficent. Sain hetkessä visiosta kiinni: päähineen pystyy rakentamaan jo joskus ysärin puolessavälissä isotätini ompelemaan Mikki Hiiri-päähineeseen, kunhan vain korvat kiinnittää päätä myöden ja Pahattaren sarvet teippaa korvien päälle. Sarvet syntyivät näppärästi Turku liikkeelle-ilmaisjakelusta muotoilemalla ja mustalla teipillä päällystämällä. Päällystin loppujen lopuksi sarvien lisäksi myös muun päähineen: lopputuloksesta tuli näyttävämpi ja kieltämättä myös huomattavasti hikisempi, teippi kun ei ole kovin hengittävä materiaali. Loppuillasta pää alkoikin olla siinä määrin hikinen, että teipit alkoivat putoilla ja aloin pelätä sarvien lerpahtamista. Häpeähän se on, jos miehen sarvi lerpahtaa kesken illan. Viitta taas pyöräytettiin vuosia ansiokkaasti palvelleista Ikean verhoista: verhot ovat olleet ikkunassa ihan oikeasti verhoina, vappuyön huivitansseissa, merenneidon pyrstönä ja nyt vielä viittanakin. Kaikkeen ne kyllä taipuvat!

Maleficent-asu oli mielenkiintoinen kokeilu: en muistaakseni ole ennen esimerkiksi sutinut huulipunaa huuliini, muusta glamour-meikistä puhumattakaan. Toisaalta voi ehkä kysyä, voiko ylipäätään puhua meikistä, jos on vain levittänyt erinäisiä glitter-tuotteita pitkin naamaansa. Mitä olette mieltä? Kulmakarvat maalasin mustiksi milläs muullakaan kuin kasvoväreillä. 

Kille jänisti kekkereistä, joten seuralaisekseni Suxesin hämyyn lähti serkkuni, joka kätevänä ompelijana pyöräytti Pahatar-viittani lisäksi itselleen eeppisen Dalek-asun. Exterminate!
 
Palkintosijat puvuillamme jäivät valitettavasti saamatta ja lopulta pukukilpailun voiton vei cyberhuoran asu. Niinhän sitä sanotaan, että naamiaiset ovat siksi, että jokainen voi pukeutua juuri niin huorahtavasti kuin haluaa. Cyberhuoran asu oli toki näyttävä, mutta kovin tuntuivat ihmiset olevan pihalla: luulivat mokomat cyber-lookia fantasiaksi, vaan julma totuus on se, että vielä tänäkin päivänä kaupungilla, jopa Turussa, näkee cyber-hengessä pukeutuneisiin ihmisiin. Ei ole fantasiaa vaan kauhua se, huh

Pian pukukilpailun jälkeen hipsittiinkin viitat liehuen kotiin. Tässä vielä muutamat kuvat asusta. Kille kehui minun näyttävän Ulla Taalasmaalta useammissa kuvissa, kuinka hurmaavaa!


Oliko joku lukija Suxesin synttäreillä? Miltä asu näyttää?

lauantai 30. elokuuta 2014

Sneak peek naamiaisasusta

Some ja Suomi velloo koulukiusaamis- ja jäävesiämpäri-haasteissa, mutta ei mennä niihin nyt. Koulukiusaamisesta olen suunnitellut kirjoittavani jo pidempään ja nyt yritin, mutta en näköjään pysty. En vielä. 

Sen sijaan päätin olla miettimättä ja murehtimatta ja heittää teille pientä sneak peekia illan asustani Suxesin naamiaisissa. Siitä tulee fabulous, vaikka itse sanonkin. Kävin tänään myös ystävän luona Vares-elokuvamaratonissa piipahtamassa. Ehdin nähdä jo ennenkin näkemäni Huhtikuun tytöt-elokuvan. Elokuvassa nähdään kohtaus, jossa leffan pahismies pokaa Suxesista mukaansa pojan ja pokaamisen jälkeen paloittelee pokansa. Just se leffa, mikä kannatti katsoa juuri ennen Suxesiinmenoa. Ei siis pidä lähteä epäilyttävien miesten mukaan! Elokuvassa tosin huvitti tämän pokatun pojan kommentti Suxesista, "ei täällä kukaan tunne ketään". No eipä vissiin ei :---D. Mutta ihanaa, että Suxes on mukana elokuvassa! Ihana Suxes! Ja nyt takaisin alkuperäisaiheeseen eli asuuni:

Asun keskeiset tarvikkeet muodostuivat mustasta teipistä, timanttitarroista (joita ei lopulta edes käytetty), Turku liikkeelle-ilmaisjakelulehdestä (johon tutustuin askartelun yhteydessä ensimmäisen kerran pian kolmivuotisen Turussa asumiseni aikana) sekä Ikean vanhoista verhoista (jotka ovat palvelleet verhoina, huivitanssin huiveina, merenneidon pyrstönä ja nyt vielä naamiaisasussa). Mainittakoon vielä, että ajatus asusta valkeni vasta eilen. Ajoissa liikkeellä jne jne.

Naamiaisten teemana on fantasia ja hahmoni sukupuoli on nainen, tämän verran annettakoon vinkkiä. Kuvat ovat armotonta hämärässä kuvattua puhelinsuttua, mutta suttuisuushan vain vahvistaa salaisuuden verhoa asuni ympärillä!


Osaako joku arvata, mistä asussa on kyse? Totuus paljastunee huomenna tai viimeistään maanantaina, riippuen siitä miten toivun naamiaisista. Hyvää lauantai-iltaa!

torstai 28. elokuuta 2014

Onnea Suxes – Turun sateenkaarimekka 10 vuotta!

Vuodet vierii ja kaikki vanhenee! Niin myös turkulaisen sateenkaarikansan oma bilemekka Suxes, joka viettää parhaillaan kymmenenvuotissynttäreitään.

 Luojan kiitos en ole vielä aivan niin iäkäs, että olisin käynyt Suxesissa koko sen kymmenvuotisen historian ajan. Mutta paljoa ei puutu! Ensimmäistä Suxes-käyntiäni en ehkä ihan täysin muista, tai siis osaa sillälailla ajallisesti sijoittaa oikeaan kohtaan. Turussa en kuitenkaan suinkaan vielä silloin asunut, vaan olin vain Turussa piipahtamassa. 

Suxes oli, ja on, kuitenkin ulkopaikkakuntalaiselle pikkukaupungin homolle hirveän helppo ja kiva paikka tulla. Juuri sellainen hyvätunnelmainen matalankynnyksen paikka, johon yllättävästi sopii hyvin laajasti kaikenlaiset ihmiset: nuoret ja vanhat, identiteetiltään ilmiselvät ja epäselvät, seuralliset ja seurattomat, viinaanmenevät ja menemättömät. Kaikki sujuvasti yhdessä samassa tilassa yhtenä suurena perheenä.

Suxesissa viettämiini iltoihin ja vuosiin mahtuu niin paljon kaikenlaista: enemmän ja vähemmän kosteita iltoja, joista on päädytty ties minne. Kuumottavia tilanteita, joissa samassa pöydässä istuu tyyppi, jonka kanssa on ollut ja mennyt sutinaa, tyyppi jonka kanssa haluaisi vakavampaakin sutinaa ja selän takana vielä kolmas tyyppi, jonka kanssa on saattanut puhua asteen verran liian rivoja netissä ja epätoivoisesti yrität saada tilanteen pysymään jotenkin kasassa. Lukemattomat torstait ja sunnuntait, joiden karaokeilloissa on joko herkistynyt tai huvittunut toinen toistaan tunteellisimmista tulkinnoista, tai joskus vähän liian myöhään tullut itsekin tulkinneeksi esimerkiksi Rusketusraitoja vähän lutkamaisesti elehtien. Ihania muistoja, jotka ovat luojan kiitos vain muistoja. Nykyisin pyrin ehkä vähän elegantimpaan olemukseen ja pistäydyn Suxesiin lähinnä yhdelle tai korkeintaan kolmelle. On kuitenkin ollut hauskaa huomata, kuinka uudet muualta Turkuun rantautuneet tulevat Suxesiin hauskasti uusien piirien jännitys kasvoillaan ja käyttäytyvät ehkä korostetun homosti, ihan vain koska voi. Ja se on oikein, se on ihanaa.

Ei sovi unohtaa myöskään Suxesin tähtihetkeä Suomen elokuvataivaalla: Vares – Huhtikuun tytöt-elokuvasta löytyy Suxesissa kuvattu kohtaus. Se on hienoa, vaikka kohtaus johtaakin vähemmän miellyttäviin tapahtumiin. Kohtaus kyllä hivenen huvittaa: elokuvassa Suxes lähes hehkuu pintaliitoglamouria, kun nätit pojat tanssivat kädet ilmassa ympäri Suxesia. Tottakai sitä tapahtuu Suxesissa oikeastikin, mutta todellisuuden Suxes ei ehkä kuitenkaan ole aivan niin kiiltolakattu, vaan kuten sanottu, helpostilähestyttävä ja tavallisellekin ihmiselle sopiva paikka.

Kymmenvuotisjuhlavuotensa kunniaksi Suxes on noussut kuin Feenix-lintu, ei ihan tuhkasta mutta vuosien varrella vähän väsähtäneestä sisustuksestaan kyllä. Juhlavuoden aikana paikan ilme on uusittu, ja käsittääkseni nyt, juhlaviikoksi, paikan remontti on saatu lopullisesti valmiiksi. Nämä kuvat on napattu jo viime keväänä, kun satuin pistäytymään paikalle alkuillasta arkipäivänä, jolloin paikalla ei vielä ollut juuri muita oman seurueeni lisäksi.

Onko lukijoiden joukossa innokkaita Suxesin kävijöitä (hahaa, tiedän, että on!)? Muistoja ja kommelluksia Suxesin kymmenvuotiselta taipaleelta otetaan vastaan kommenttikentässä!


maanantai 25. elokuuta 2014

Kööpenhaminan kuumimmat kundit

Kööpenhaminassa meitä kohtasi hivenen yllättävä ilmiö: komeat miehet loistivat katukuvassa lähinnä poissaolollaan. Miehet löytyivät lopulta hivenen yllättävästä paikasta. 

Suurin puna nimittäin nousi poskelle Tanskan National Galleryssä. Jos eivät ensimmäisenä silmiin osuneet Tom of Finlandin piirrokset vielä sykähdyttäneetkään, niin syvemmälle taidehistoriaan sukeltaessa alkoi kyllä punastuttaa. Viime syksynä taidehistorian sivuaineen portit eivät auenneet, mutta näiden innoittamana voisin ehkä yrittää tänä syksynä uudemman kerran. Ei mene opinnot ikinä hukkaan, varsinkaan jos samalla saa silmäniloa. Heheh. 

Nyt asiaan, National Galleryn käytäville:

Cornelis Haarlem: The Fall of the Titans. Voihan asian tietysti näinkin nähdä, ja hyvä onkin nähdä. Ei haitannut yhtään katsella titaanien putoilevan.

Seuraava on vain yksityiskohta maalauksesta, enkä tullut napanneeksi muistiin taiteilijaa saatika teosta, mutta juu-u, ruumiita lävistävät nuolet ja taistelun hirveys ovat ilmiselvästi olleet teoksessa keskeisessä roolissa. Ei haittaisi vaikka minuakin vähän nuolet lävistäisivät. Hehs. 


Seuraavassa yksityiskohdassa ollaankin romanttisemmissa tunnelmissa. Ah, astuappa itsekin venhoon!

Seuraavassa taas on kuvattu varmastikin sukujuhlia, siinä on mukava potretti sedästä ja sukulaispojasta, joka innokkaasti kuuntelee setänsä kertomuksia. Ties vaikka ihan filosofi olisi kyseessä. Juu-u. Ei ole taidehistoriassa ollut suuria ikäeroja eikä nuorten miesten ihannointia homoseksuaalisessa mielessä.


Seuraavassa saatte hetken hengähtää, on nimittäin mallilla vaatteet päällä! National galleryn kätköistä löytyi nimittäin varmastikin maailmanhistorian ensimmäinen hipsteri-selfie! Jan Verkaden omakuva 1800-luvun lopulta. Menisi ihan täydestä ja jopa hukkuisi massaan Flow'ssa. Komeat on viikset, komea on parta! Näyttäisinpä itsekin tuolta.

Tässä taas ette saa levähtää. Tämä oli yksi teoksista, jota jäin pisimpään tuijottelemaan. Tässäkin rajasin epäkiinnostavan sisällön kuvan ulkopuolelle, mutta sanallisesti kuvailtakoon, että kuvattu osuus kuvasta oli keskeisessä osassa. Raskaan työn raataja siinä hyvin heikossa asemassa, työvaatteissakin lienee jonkinasteisia puutteita. Ei tyydytä työsuojeluvaltuutettua, tai sitten tyydyttää.


Juuh, sukulaispotrettien sarja jatkuu. Kyse voi tietysti olla myös ties mistä fauneista tai menninkäisistä, vaatteet ovat jääneet maalaamatta joka tapauksessa. P.S. Kuvassa on myös hetero/homotesti. Jos huomasit taustalla olevan koiran ensimmäisenä, on minulla ikäviä uutisia: saatat olla hetero.


Kööpenhaminan museot olivat myös täynnä toinen toistaan hekumaa hehkuvampia patsaita. Patsaista olisi kuvia toisen postauksen verran, hihkaiskaa kommenttiboksiin, mikäli patsaat kiinnostavat! Tai sit vaan postaan ne joka tapauksessa, patsaat on kivoja. On ylevää ihailla antiikin veistäjien kiistatonta lahjakkuutta, patsaiden säilymisen ihmettä, upeaa veistojälkeä, patsaiden poikki iskettyjä neniä... Tai sit vaan ihastella, että jumalauta mikä kroppa, miksei enää näytetä tältä.


Tämän maalauksen kohdalla harmittelin, ettei taiteen historia ole tuntenut 3D-tekniikkaa. Kiusaus kurkistaa toogan "helman" alle olisi ollut aika suuri.


Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus = Cheekin stadionkeikat

Käsi ylös, jos joku ei vielä tiennyt, että viikonloppuna oli Cheekin loppuunmyydyt stadionkeikat? Tuntui, että medioissa Cheekin keikat saatiin linkitettyä aivan kaikkeen ja kaikki oli ihan cheek. Yliannostuksesta huolimatta on pakko jakaa muutama ihan ylisöpö kuva Instagramin kuvavirroista.

Syystä tai toisesta myös muinainen postaukseni Cheekin lukuisista naisista oli levinnyt ympäri nettiä, jopa Vauva-lehden foorumilla aiheesta puhuttiin. No, oli niin tai näin, ihan viikonlopun keikkojakin näkemättä olen entistä rakastuneempi Cheekiin: ei voi kuin ihailla. Sanoi kuka tahansa mitä vain, niin stadionillinen ihmisiä ei mene hurmioon pelkästä onnistuneesta markkinoinnista tai paskasta musiikista. Paljon on tietysti kiinni oikeasta ajoituksesta ja sattumasta, mutta paljon on myös kiinni siitä, että tekijänä vain sattuu olemaan helvetin kova (kröhöm) tekijä. 

 
Poikarakkautta, kirjoitti Mikael Gabriel Instagramissa. Love is in the air, ihan selvästi! Elastinen pitää Jarea kädestä. Awwws. Hymyilevä Cheek on paras Cheek.

torstai 21. elokuuta 2014

Syntymäpäiväjuhlat

Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna, olen lauleskellut koko viikon lauantaina olleiden megayhteissynttäreiden jälkeen. Lauantaina juhlittiin sekä mun, Killen että tämän blogin synttäreitä.


Mun ja Killen yhteissynttärit ovat muodostumassa jo perinteeksi: synttäreitä juhlittiin myös viime kesänä. Tänä vuonna juhlakalujen (heheh, kalu, hihih) joukkoon pääsi myös oma pikkuinen blogini, joka oli aikaisin liikkeellä ja sai jo alkukesästä blogiyhteistöiden merkeissä vähän tarjoiluja juhliinsa. Jo kesäkuussa esittelin teille näkyvästi Pride-tapahtumissa ympäri maailmaa mukana olleen Barefoot Winesin viinejä, joista nyt siis juhlissa päästiin nauttimaan. Sen lisäksi turkulainen, ihana MBakery tarjosi juhliin kakun. Valikoimasta päädyin passion-mansikkakakkuun, jota olen onnellisena lusikoinut nassuuni mm. Killen mummin luona jo kauan ennen blogiyhteistyötä. 

Juuri tuo passion-mansikka on mielestäni kakku parhaimmillaan: makea, olematta liian makea. Samalla se on raikas ja keveän tuntuinen. Joku luonnehti sitä juhlissa kesän parhaaksi kakuksi, ja sitä se kyllä onkin. Näin loppukesästä kakun päällä olleet tuoreet marjat antoivat viimeisiä kosketuksia tuoreisiin marjoihin. Tätä kakkua ja juhlia kelpaa muistella vielä syksynkin edetessä. 

Vaan eipä blogi suinkaan ollut ainoa, joka sai lahjoja: vaikka kutsussa erikseen sanottiin, että mitään ei tarvitse tuoda (no okei, kehotimme suosimaan nestepitoisia lahjoja), saimme silti juuri sopivasti lahjoja: viinikaappi täydentyi, supersymppikset heijastimet tarjoavat halpaa henkivakuutusta ja Tove100-tarjotin, jonka ostamista taannoin harkitsin, toi erittäin suurta iloa. Jälkeenpäin huomasin, että lähes kaikkien lahjojen mukana oli Muumi-kortti, jossa oli huomioitu myös blogi yhtenä päivänsankareista. Ainoa ei-Muumi-aiheinen kortti olikin Robin-kortti, joka taas on tietenkin aivan omaa luokkaansa.


Mutta paljon oli juhlissa muutakin kuin kakkua, viiniä ja lahjoja! Lähes kaikki parhaat tyypit, myöhään yöhön kestäneitä keskusteluja, suunnitelmia teleskooppivartisella ongella toteutettavasta ruuantoimitushissistä, Robinin analyyttistä kuuntelua, yksityiskohtia työskentelystä puhelinpalvelussa ja sen verran väsähtäminen, että ajatus baariin lähtemisestä tuntui yksinkertaisesti liian raskaalta. Ilta huipentui nälkäiseen pizzatilaukseen, jonka seurauksena tuli testattua myös toinen lähipizzeriamme. Hauskaa, että pizzeria käytännössä näkyy ikkunastamme, eikä sinne silti ole eksynyt vielä kertaakaan aiemmin juhlista palatessa. 

Juhlien jälkeinen aamu koitti kummallisen virkeänä. Ei krapulaa ja olo oli levännyt ja seesteinen. Pientä järkkymistä tosin koin nähdessäni valtavan tiskivuoren: meidän juhlissa ei enää koskaan käytetä oikeita laseja. 

Ja tähän loppuun vielä yllätys, oli se sitten hyvä tai kuolettavan hyvä. Jotkut ovat pyydelleet my day-videopostausta, ja koska elän seuraajieni toiveista, päätin sellaisen tehdä. Tässä siis vielä synttärijuhlapäivän parhaita paloja videomuodossa. Olkaa hyvät! Muistakaa myös subscribettää YouTube-kanavani, kuten tapana on sanoa ja tehdä.