lauantai 28. helmikuuta 2015

Keuhkot kuin virttynyt college

Täällä ollaan, hei.

Alkuvuodesta sain sellaisen fiiliksen, että tänä vuonna kaikki muuttuu. Aion tietoisesti muuttaa asioita. Alan tehdä asioita, joita haluaisin tehdä, mutta jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi tehdä. Keskittyä enemmän niihin asioihin, joita tekee, eikä tehdä ikään kuin puoliteholla. Tai lopettaa sellaiset asiat, joiden tekeminen enemmällä kuin puoliteholla tuntuu turhalta. Myös bloggaamisen suhteen suunnittelin suuria: täsmällisyyttä, säännöllisyyttä ja tavoitteellisuutta. 


No, fiilikseni asioiden muuttumisesta piti paikkansa. Kuten olette ehkä lukeneet, käytännössä koko alkuvuosi on mennyt vuodelevossa mystisen sairauden kourissa. Välillä vointi on ollut parempi, välillä pahempi. Sama meno jatkuu edelleen. 

Kuluneella viikolla sairastaminen vei ihan osastolle asti. Kuvat keuhkoista  kuulemma säikäyttivät lääkärit. En tietenkään ymmärrä röntgenkuvista mitään, mutta omaan silmääni keuhkot näyttivät koko kesän pyykkinarulla virttyneeltä collegepaidalta.
Tutkimuksia on tehty ja tutkitaan vielä lisää, mutta ilmeisesti oikea sairaus on jo löytynyt. Tilanne on sikäli hämärä, että ei ole aavistustakaan millä aikataululla tästä voi toipua. Puhutaanko viikoista vai kuukausista, en tiedä.

En oikein tiedä, mitä sairaudesta haluaisin kirjoittaa tai haluanko mitään. Jaksan aina ällistyneenä ihmetellä erään ruotsalaisbloggarin runsaasti kuvitettua postausta siitä, kuinka hänet vietiin ambulanssilla sydänleikkaukseen. Ruotsissa todella ollaan blogikulttuurinkin suhteen Suomea edellä. Epätietoisuudestani huolimatta ajattelin kuitenkin vähän kertoa missä mennään. Ettei sitten harmita jos ja kun postauksia ei lähiaikoina ihan jatkuvalla syötöllä satele.

Älkää olko kuitenkaan huolissanne! Vakaa aikomukseni on bongahtaa kevään edetessä narsissin lailla peiton alta sipuleitani hautomasta. Okei, nyt kuulosti jo vähän liialliselta

Lienee hyvä päättää tähän selfieen minusta ja sairaalapupusta, jonka Roosa ilokseni toi. Uskon sen parantavaan voimaan.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Parasta just nyt: Jorma Sterling

Jorma Sterling on Aku Hirviniemen viimeisin nerokas lahja maailmalle. KUVA: Hirviniemen Instagram

 MTV:n kevätkauden suurspektaakkeli Kingin ensivaikutelma oli uskomattoman huono, mutta nyt ohjelma on saanut timanttinsa. Yksi niistä on eräs hardcore-gay stylisti.


Maikkari toi lauantain primetimeen suurella näkyvyydellä laulukilpailuparodia Kingin. Ensikatsomalta ohjelma oli uskomattoman köyhä, ja idean kantavuutta läpi kauden oli vaikea uskoa. Ohjelma kun oli omaan silmääni todella lälly: jos lähdetään tekemään parodiaa, pitäisi ohjelman todella olla parodia. Laulukilpailuparodia ei synny siitä, että näytellään laulukilpailuun osallistuvia hahmoja, jotka voisivat mainiosti olla todellisia. Eikä siitä, että ihmiset voivat poskettomilla hinnoilla (esimerkiksi sadan äänen paketti hintaan 75 euroa). äänestää suosikkejaan jatkoon.

Muutaman jakson jälkeen jotain maagista kuitenkin tapahtui. Hahmot alkoivat saada kaipaamiani kantaaottavia hampaita. Erityissuosikikseni on noussut Armi Toivasen Hippu Kylberg ja Riku Niemisen Martti Alanen.

Sen lisäksi joukkoon on ilmestynyt muitakin osuvia ja suorastaan eeppisiä hahmoja. Ykkössuosikkini näistä tuli hyvin nopeasti selväksi.  Aku Hirviniemen näyttelemä stylisti Jorma Sterling vilahti ensin yhdessä insertissä. Sittemmin hahmo on tainnut esiintyä joka jaksossa, ja se on mahtavaa. Estottomasti hardcore-tasolla homokulttuurissa elävä Sterling laukoo ajatuksiaan estottomasti ("Herrrranjumala sää haiset!") eikä niille voi kuin valua sohvalta vedet silmissä nauraen. Luulin, ettei Hirviniemi pysty luomaan mitään Marja Tyrniä parempaa, mutta Sterlingillä taidetaan kyllä kiitää ohi Tyrnistäkin.

Sterling seikkailee myös YouTubessa. Olen kyllä sitä mieltä, että parhaiten Jorma Sterlingin erinomaisuus välittyy kuitenkin Kingissä. Tänään siis kaikki Sterlingin toivossa Maikkarin äärelle klo 19.30! 


perjantai 20. helmikuuta 2015

Viinistä, sushista ja kiivaista keskusteluista – Ystävänpäivä 2015

Presidentti Sauli Niinistö vahvisti tänään tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyvät  lakimuutokset. Koska tämä päivä on vahvasti rakkauden päivä, näen tässä selvän aasinsillan palata vähän viime lauantaihin, eli ystävänpäivään. Viime viikonloppuna kuvittelin jo olevani terve, kunnes kuume jälleen sunnuntai-iltana nousi. 

Piipahdus elävien ihmisten maailmaan oli enemmän kuin tervetullut. Viikkokausien yksinään kotona makaaminen ei tee ihmiselle hyvää. Erityisen lohdulliselta viikonlopun riennot tuntuvat nyt, kun vuoteenomana saa olla vielä ainakin pari viikkoa. 


Lauantai-päivän askarreltiin porukalla ystävänpäiväsushia (miksiköhän sushin tekemisestä puhutaan aina sushin tekemisenä eikä ruuanlaittona?). Itse keskityin siemailemaan viiniä, näyttämään hyvältä ja olemaan uskomattoman hauska, kuten tapoihini kuuluu. Makikääröjä pyöritellessä oli pakko kertoa noin sata makikolehmaisvitsiä. Heheh. Hyvältänäyttäminen taas tapahtui vaaleassa farkkupaidassa, jonka Kille yhytti mulle COS:in aletangosta. Minulle, joka en koskaan voisi pukea ylleni vaaleaa farkkua, puin päälleni vaaleaa farkkua ja olin ns. täysin myyty. Ja aika komeakin, jos saan sanoa.


Otin myös musiikkilaitteiston haltuun olemalla uskomattoman supernopee DJ, jonka settiin kuului Jari Sillanpäätä, Kaija Koota, Robinia, Jari Sillanpäätä, Jari Sillanpäätä, Katri Helenaa ja Jari Sillanpäätä. Urani huippu-DJ:nä on aivan nurkan takana. Jahka tästä paranen, niin maan DJ-skene ei ole entisellään.

Ja niin, kaiken elämöintini keskellä muut ihmiset pystyivät, uskokaa tai älkää, jopa valmistamaan sushit. Miten nää kaikki muka jaksetaan syödä on yleinen kysymys itsetehdyn sushin määrästä. Kuten yleensä, myös nyt oli kaikki kolmea palaa lukuunottamatta tulleet syödyiksi. 

Kyllä ne vain johonkin aina menevät. 


Kyytipoikana ja seurajuomana oli Adobe Reserva, joka on muuten kerrassaan mainio viini, erityisesti sushin kanssa. Se on helppo viini myös siinä suhteessa, että sitä suositellaan empiiristen tutkimusteni perusteella Alkossa aina, jos menee kysymään, että mikä viini sopii sushin kanssa. Eivätkä he valehtele, Adobe nimittäin sopii!


Sushipöydästä siirryin siippani seurueeseen, ei ystävänpäivää vailla Valentinoa! Seurueen kyykkyviininmaistajaiset olivat vallan mukavat kekkerit, vaikka maisteluvaiheessa mieltäni kieltämättä kaihersivat sushipöytään jääneet lukuisat pullot edellämainittua herkku-Adobea...

Kyykkyviinejä voi havaintojeni perusteella nimittäin juoda kunnes juo ylemmän hyllyn viiniä. Viinihyllyillä myydään vain yhdensuuntaisia lippuja, alhaalta ylös. Aika kohtuullisella kolmen euron lisäpanostuksella viinipullon hinnassa tapahtuu jo uskomattomia ihmeitä. Maistajaisten eduksi on muuten luettava, että tilaisuudessa juotiin aivan oikeista viinilaseista! Ennenkuulumaton mutta tervetullut ilmiö taiteentutkimuksen opiskelijariennoissa.

Kyykkyviineistä huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, löysin itseni kuitenkin varsin kiivaista keskusteluista esimerkiksi siitä, kuinka uida taidepiireihin tai mitkä vaatemerkit on hinnasta huolimatta paskaa tai kuinka raivostuttaa kansa kirjoittamalla harhaanjohtavaan sävyyn. Keskustelu oli helppoa, sillä tautivuoteen pohjalla lojuessani olen ehtinyt lukea esim. kaiken, mitä mistään on viimepäivinä kirjoitettu missään.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

90-luvun lapsi, tämän pelin parissa vietät loppuviikon

Elämä sairasvuoteessa jatkuu yhä. Parantumista odotellessa olen katsonut kaikki maailman tv-sarjat ja elokuvat, aloittanut kaikki omistamani kirjat ja lopulta löytänyt parhaimman tavan itseni hoitoon: maailman siisteimmän nettipelin, jonka parissa luultavasti tekin tahkoatte loppuviikon.


Tylsyyksissäni keksin tänään jotain, mitä en olisi koskaan voinut kuvitella keksiväni. Mieleeni muistui ajatus Disneyn Aladdin-tietokonepelistä, jota joskus lapsena jossain kaukaisella sukulaisella pääsin kerran tai pari pelaamaan. Koska olen viime päivinä oppinut, että internetistä löytää todellakin aivan kaiken, päätin ihan huvikseni kirjoittaa hakukenttään "play disney aladdin online"

Ja tadaa, heti ensiosuma tarjosi minulle taivaallisen näkymän. Ei pomminteko-ohjeita, ei alastomaksi photoshopattuja Spice Girlsejä eikä s-postitse tullutta kirjettä perintöään jakavalta Egyptin kuninkaalta.

Vihdoin, vuosien etsinnän jälkeen: Ihmeiden onkalo eikusiis Aladdin-pelin nettiversio.


Kyllä, peli löytyi kuin löytyikin netissä pelattavana versiona. Kuin olisin lapsi jälleen. Kipeänä olen ollut vähän ärsyttävile äänille herkkä, mutta yhtäkkiä peliin bittipiipityksiksi sovitettu Aladdin-soundtrack ei haitannut yhtään, päinvastoin. Oli hunajaa korvilleni.

Siihen nähden, että olen maailman ensteks heikkohermoisin pelaaja, jaksoin pelata yhtäjaksoisesti hyvinkin pitkään. Ainakin kolmanteen kenttään. Sinänsähän peli on aika yksinkertainen tasohyppely: hakataan miekalla sulttaanin palatsin vartijoita, kerätään omenoita ja timantteja ja niin, hypitään tasolta toiselle. Joissakin kentissä muutama asia pisti silmään kuin Jasmine markkinoilla: jotkin yksityiskohdat eivät vain yksinkertaisesti istuneet millään muotoa Aladdinin visuaaliseen maailmaan. Muutamat asiat, kuten muistaakseni Robin Hoodista tuttu käärme ja pyykkinarulla olevat Mikki-korvat, ovat toki tietoisia populaariviittauksia. Jäi vain kummastuttamaan kaikki muu lepsuilu visuaalisen ilmeen kanssa. 

Kuvittelisi, että Disneyllä oltaisi oltu kulta-aikoina tarkkoja näissä asioissa. Nykyäänhän prinsessat on blurrattu ja täytetty ja Aladdinillekin on kasvanut haba, eli maailma on muuttunut. Siksi onkin ihan mukava palata bittipimputuksiin ja kultaisiin lapsuusaikoihin.

Koen vahvaa sympatiaa sairasvuoteestani game overin uuvuttamaa Aladdinia kohtaan.
Netistä löytynyt versio on ilmeisesti alunperin Sega-pelikoneelle väkerretty, eikä nimenomaan se pelaamani tietokonepeli. En kyllä tiedä, onko peleissä oikeasti mitään eroa. Eikä sillä ole edes merkitystä, varsinkaan jos ei ole lapsena pelannut pelistä mitään versiota.
 Tärkeintä on antautua ja sukeltaa ihanaan ysäri-Disney-tunnelmaan. Peliä voi jumittua tahkoamaan tänne.

Ja jos tähän loppuun saisi toivoa ja lähettää terveisiä, niin haluaisin sanoa, että alkakaa herrantähden joku valmistaa allaolevalla kuvalla paitoja. Hashtag varma hitti. T-paita, college, villapaita, ihan sama vaikka neopreenistä. Ostan heti.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tyyriit mutta jumalaiset Disney-asut – kuka ostaisi (minulle)?

 

Olen pyöritellyt ja jemmaillut tätä viimeisintä hekumoinnin kohdettani jo hyvän tovin. Löysin hänet ensin internetin syövereistä, sitten unohdin, löysin uudestaan Instagramista, hullaannuin enkä voinut enää unohtaa. Myöhemmin huomasin, että hän on myös lukemistaan odottaneen Hello Mr.-lehden jutussa. Hän on vaatesuunnittelija Bobby Abley, joka suunnittelee supercooleja Disney-vaatteita.



Törmäsin tosiaan aluksi Ableyn varhaisempiin suunnittelutöihin, joissa Disney oli toiminut enemmänkin inspiraationa kuin aiheena. Mallisto sisälsi  Mikki Hiiri- ja Pahatar-henkisiä hattuja ja Disney-fontilla kirjailtuja epämääräisiä pörröneuleita, joten ne eivät ihan hirveästi sytyttäneet kaltaistani käyttömuodin ystävää, vaikka hauskoilta toki näyttivätkin. Suunnittelija jäi kuitenkin mieleen: tyystin Disneyyn hurahtanut, Disney-aiheisilla tatuoinneilla koristeltu karhumies ei voi olla huono.
Ja nyt, kuulkaas! Ableyn viimeisimmästä, Pieni Merenneito-teemaisesta, mallistosta olen ihan kreisinä. Pieni Merenneito-malliston vaatteet näyttävät jo siltä, että vaatteita voi käyttää ihan tavallinenkin ihminen. Kuvittelenkin jo itseni keräämässä ihailevia katseita esimerkiksi Ursulan kasvoilla koristellussa paidassa. Paidasta on olemassa myös vain Selfridgesillä Lontoossa myytävä kultainen versio, joka olisi tietysti uskomattoman upea. Paidan neopreenimateriaali vain vähän epäilyttää. Kyseessä on sellainen sukelluspukukangas, joka oli uskomaton muoti-ilmiö joskus vuosituhannen vaihteessa ja uhkaavasti tuntuu nyt tekevän paluuta. En ole aivan vakuuttunut siitä.

Olen haaveillut hyvännäköisistä Disney-paidoista jo ikuisuuden, kuten monet lukijani varmasti muistavat. Haaveilu tosin saa jatkua, sillä siinä missä muita Disney-vaatteita ei tunnu saavan Suomeen edes nettikaupoista, ei Ableytä edes löydy nettikauppojen valikoimista. 

Bobby Ableyn vaatteet jäävät tosin haaveeksi muutenkin: tarkkoja hintatietoja en saanut käsiini, mutta ainakin paitojen hinnat liikkuvat reilusti yli viidessäsadassa. Vaikea saatavuus ja kova hinta siis hillitsee ostohalujani. Toistaiseksi. 



Kuvat: Bobby Ableyn Instagram, joka on muuten mielenkiintoinen seurattava!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Voisinpa herätä joka aamu hotellista

Yhteistyössä Scandic Hotels


Jotenkin ikääntyminen välillä vain alkaa näkyä. En nyt ehkä sanoisi olevani vielä niinkään vanha, mutta aikuinen. Aikuisuuteen ainakin itselläni liittyy tietynlainen mukavuudenhalu. Esimerkiksi niin, että kaverin sohvan sijaan tuntee kutsumusta ihan oikeaan sänkyyn, joko omaan tai hotellin. 

Tällainen tilanne oli Gay Gaala-reissullakin. Gaalan kupliva eleganssi olisi ehkä vähän kulahtanut siinä, jos ilta olisi päättynyt vuoteen sijaamiseen vuodesohvalle ja siinä jatkuvaan heräilyyn. Ei kiitos, haluan elää glamour-elämää niin pitkään kuin mahdollista. Kuvitelmaa glamour-elämästä voi jatkaa pitkälle seuraavaan päivään, jos herää aamulla hotellin puhtaista, valkeista lakanoista. Mikä niissä valkoisissa lakanoissa oikein onkin? Mikä valkoisuudessa tekee lakanoista niin unelmat? 


Onneksi blogiyhteistyönä pääsimme majoittumaan Killen kanssa Scandicin Paasi-hotelliin. Gaalan ajoitus oli sikäli mainio, että taannoinen kihlauksemmekin odotti vielä juhlimistaan. Pieni hotelliloma sopi siis siinäkin mielessä suunnitelmiin oivallisesti.

Ja ihana huone Scandicilla olikin. Paasi-hotellin huone oli ihanan suuri ja kivasti sisustettu. On hauskaa, miten hotellihuoneissa innostuu ihan eri asioista kuin oman kotinsa sisustusta suunnitellessaan: eläinkuosiset nojatuolit ja peilipintaiset yöpöydät eivät välttämättä löytäisi paikkaansa meiltä kotoa, mutta on mahtavaa, että tällaisista hiukan övereistä ratkaisuista voi nauttia hotellissa. Hotellin huoneet ovat kuulemma kaikki tällaisia lystikkään leikkisiä. Innostuin erityisesti  ihmis- ja eläinhahmoja vilisevästä tapetista. Lapsekkaalla innolla bongasin erilaisia ammatteja ja eläimiä siluettikuvista: leijona, hylje, tiikeri, balleriina, kokki, nyrkkeilijä, leijonankesyttäjä.... Hienoa, tunnistin kaikki!


Kuten hotelliin majoittuessa yleensä, myös nyt mielessä oli heti sisäänkirjautuessa seuraavan aamun aamiainen: pekonilla, munilla, hedelmillä, mehuilla, kahveilla, piirakoilla, kaakaolla, pullalla, croissantilla ja herratiesmillä hekumointi alkoi oikeastaan heti hotelliin päästyä. Eikä hekumointi mennyt ollenkaan hukkaan. Pöydät notkuivat ja vatsa tuli valitettavan nopeasti täyteen. 

Aikaisessa hotelliaamiaisessa oli herkullisuutensa lisäksi myös muita hyviä puolia: kun nousee aikaisin, ehtii mainiosti nauttia huoneen kylpyammeesta ja ottaa vielä hyvät aamupäivänokoset ennen huoneenluovutusta ja päivän seikkailuja. 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Minä ja Suomen TV-historian ikuisesti paras homo

Asetin viimeviikkoiselle QX Gay Gaala-illalle lähinnä vain yhden tavoitteen: Salkkariselfiet. Tavoite: check! 


Tietysti parasta ikinä olisi ollut viimeinkin saada selfie Lariaksen kanssa. Surukseni huomasin jo etukäteen, että Petteri Paavola rientää New Orleansissa eikä todennäköisesti ole paikalla. Paikalla gaalassa ollut Ronny Roslöf  pääsi livahtamaan käsistäni, ja kuva jäi saamatta. Onneksi selfie Ronnyn kanssa järjestyi jo viime kesänä Mr. Gay Finland-finaalissa. Ei siis jäänyt kaihertamaan niin pahasti. 


Mutta kuinka ollakaan, onnistuin gaalan jälkeen yhyttämään Pete Latun narikkajonosta sen verran toimettoman näköisenä, että kehtasin mennä nykimään hihasta, että voidaaks ottaa kuva. Samaan hengenvetoon ehdin kertoa suuren iloni siitä, että Pete on palannut Salkkareihin ja kuinka Kalle on Suomen TV-historian ikuisesti paras homo ja hienoa työtä ja kunpa Salkkarit eivät loppuisi koskaan. Pete oli ehkä hieman varautunut (en todellakaan tajua, että miksi) saamastaan huomiosta eikä vaikuttanut Salkkari-paluustaan aivan yhtä onnelliselta kuin minä. Ensimmäistä kertaa mieleeni hiipikin ajatus siitä, että ehkä rooli Salkkareissa ei olekaan näyttelijälle ihan se auvoisin tila. Onko Salkkareiden katsominen eettistä ollenkaan? Niin kamala ajatus, etten tohdi sitä tämän enempää ajatellakaan.


Joka tapauksessa Peteen törmääminen oli mainio päätös gaalaillalle ja ehkä vilpitön palauteryöppynikin auttaa Lattua jaksamaan leipäpapin työssään. Vaikka Latulla olikin gaalassa avec, taisi ylistyslauluni hieman herättää Petessä kiinnostusta. 

Katsokaa vaikka tämän kuvan hienovaraista silmäystä, jonka Pete allekirjoittaneeseen luo. Enkä minä poloinen huomannut mitään.