torstai 24. heinäkuuta 2014

Homojen HopLopissa - kesäretki Ikeaan

Vietin eilen hauskan illan Raision kovimmassa menomestassa, homojen HopLopissa eli Ikeassa.

Ostosseuraani odotellessa keksin ottaa oivallisia selfieitä eteisaulan makuuhuoneen peilistä. Kuvan vain ikävästi pilaavat tuotteissa näkyvät hintalaput ja ostotiedot. Kuinka paljon helpompi olisikin huijata esimerkiksi Facebook-kavereita Ikeassa otetuilla kuvilla? Sisustushaaveista ja makkariremontista, niistä on tämä päivä tehty :)))). Kullan kanssa laitettiin makkari uusiksi< 3. On tosin tärkeää muistaa laittaa sijaintitiedot pois päältä, huijaus ei voi mitenkään onnistua, jos kuvassa lukee että Paikassa  Ikea Raisio. Sijaintitiedot ja hintalaput siis piiloon!

Seurani saavuttua ja lihapullille siirryttyämme tein heti alkuun huomion, josta ilmiselviin vitseihin tarttuva homobloggari voisi heittää aika helppoa gay cruisailu-läppää, mutta jätän sen tekemättä. Ikean ravintolaan oli nimittäin pystytetty imetysnurkkaus! Selvennyksenä todettakoon, että se on tarkoitettu vauvoja imettäville äideille, jotka voivat näin rauhassa imettää, ilman tissin näkemisestä häiriintyviä tai toisaalta häiriintymättä tissien näkijöistä.

 Tajusin kuitenkin, että imetysnurkkaus on näin hellekeleillä mitä mainioin keksintö muidenkin kannalta. Ainakin itselläni superhelle saa hien virtaamaan ja rinnanalusta on mukava päästä  kuivattelemaan. Imetysnurkkauksessa voi estoitta, ilman paheksuntaa riisua yläosattomaksi ja antaa rinnoille ilmakylpyjä! Jonkun naisen näinkin käyttävän imetysnurkkausta (käyttää sitä itseasiassa allaolevassa kuvassakin), ilmiselvästi juuri rintojenkuivaus-tarkoituksiin. Otti vielä pienen vauvansakin kulissin omaisesti mukaan! Nerokasta!


Kiinteällä verhoilulla varustetun sohvan nähdessäni mietin katkerana, että miksi, oi miksi minua ei ole aikoinaan tilattu kiinteällä verhoilulla? Verhoiluni vain löystyy ja löystyy kaiken aikaa. Toisaalta erään tuolin ominaisuuksia lukiessani löysin itsestäni ja Ikea-jakkarasta paljon yhteistä: meillä molemmilla on teräsjalat. Vaikka muuten olenkin vähän pullahtanut pallero, ovat jalkani esteettiset ja solakat.


Tätä pöytää katsellessamme mietimme, että kukakohan on antanut sormenjälkensä pöydän pintakuviota varten. Asia ei selvinnyt, mutta sen voin kertoa, että tässä pöydässä on ainakin minun sormenjälkeni:


"Tämä väri poistuu mallistostamme". Veikkauksia siitä, mikä on ns. "uusi musta" tämän värin tilalla?

Muistiinpanovälineeksi tarkoitetuilla Ikea-lyijykynillä on omat ikävät seurauksensa: ihmiset töhrivät Ikean irtaimistoa estoitta. Tähänkin somiste-tarkoituksessa esillä olleeseen kauppalistaan oli jokin lollailuun asti iloinen ihminen jättänyt merkkinsä. Ja nyt se merkki on jäänyt tänne blogiin. Ikuisesti.


Bongasin Ikeasta myös tankotanssitangon, johon oli näppärästi keksitty kiinniittää myös kukkaruukkuja! Tässä kukat ovat kiinnitettyinä tanssin kannalta hankaliin kohtiin, mutta tangon yläosaan ruukut sijoittamalla saa tanssihetkiinsä todellista eksotiikkaa: mikään ei viritä ja väritä tankotanssia paremmin kuin pään yläpuolella lehvänsä alas luovat viherkasvit!


Ikea antoi myös mallia kiireisiin aamuhetkiin. Aamukiireen voi taltuttaa Ikean suositulla take away-kahvilla: kiireinen ihminen ottaa sen mukaansa esimerkiksi aamusuihkuun.


Koska olen myös ruokabloggari, haaveilen aina silloin tällöin suuremmasta keittiöstä. Hello, I live here, henkäisin onnellisena poseeratessani tässä keittiössä. Kivitasoon jämäkästi kiinnittyvä leivonta-alusta olisi hyvinkin kätevä leivontahetkissä. Sääli vain, että leivonta-alustan lisäksi minulta muuttuu myös kivitaso.

Ikean uutuudet huomioivat hienosti myös glamourista elämässään nauttivat homomiehet. Joka kodin minicatwalk oikeilla lavanreunusvaloilla on jokaisen homokodin must hankinta. Toistaiseksi catwalkia saa vain yhdellä, kuvassanäkyvällä pituudella, mutta soisin Ikean laajentavan valikoimaa huomattavasti pidempiäkin kissakävelyitä varten.


Niinikään glamouria kaipaaville hinureille Ikea on lanseerannut ihkaoikean pyörivän discopallon! Peilipallo pyörii ja siihen suunnatut valot heijastavat pallon säteet ympäri asuntoa. Ihanaa! Oli miltei pakko hankkia. 

Ikeassa kuitenkin hieman tunnutaan pelkäävän suoraa pinkin rahan havittelua ja seksuaalivähemmistöille tuotteiden suuntaamista: jostain kumman syystä sekä catwalkin että discopallojen yhteydessä oli kyltti,  uusi mallisto 8-12 -vuotiaille. Ehdottomasti erikoisin kiertoilmaus seksuaalivähemmistöille. Mutta onhan se toki tärkeää kannustaa jo 8-12-vuotiaitakin olemaan tähtiä ja omia itsejään. Toisaalta mietin, mitä esimerkiksi Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-FB-ryhmän väki tällaisesta vaihtoehtoisen elämäntavan lapsille tuputtamisesta sanoisi?


Aikamme (siis ihan todella kaiken aikamme, myymälän sulkeutumiseen saakka) Ikeassa kierreltyämme oli aika poistua kassan kautta. Vielä kassan jälkeenkin kävimme kuitenkin toisella kassalla, nappaamassa mukaamme hinta-laatusuhteeltaan oivalliset hodarit. Mikä olisikaan parempi päätös illalle kuin saada nakki sämpylän väliin!


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Viva la revolution, täällä marssitaan tosissaan! – raportti Pariisin Pridestä

Ranskan kirjeenvaihtaja-serkkuni palasi Suomeen, mutta ei hätää! Niina tarjoutui kirjoittamaan raportin Pariisin Prideiltä ja tässä tulee. Kiitos Niinalle!


Marche des Fiertés eli Pariisi Pride...Olen aina ihaillut ranskalaisten vallankumouksellisuutta ja sitä miten barrikadeille lähdetään heti eikä viidestoista päivä. Viva la revolution! Pohdin etukäteen näkyisikö tämä mentaliteetti myös Prideilla ja ei, minun ei tarvinnut pettyä. Täällä marssitaan tosissaan.

Sää ei ollut lupaava. Vettä tuli kuin Esteristä ja siten marssiminen ei käynyt kysymykseenkään. (Köh, köh, yskä). Ystäväni tsekkasi kulkueen reitin ja ilmoitti, että se olisi Republique'ssa neljän aikaan, joten tähtämisimme siihen. Aukiolla oli jo jonkin verran porukkaa, lavalla DJ (musiikki oli aivan liian kovalla tai minä olen tulossa vanhaksi. Väitän, että se on tuo ensimmäinen vaihtoehto) ja lähdimme metsästämään hyvää bongauskohtaa. 



Paikka löytyi. Sitten odotettiin. Ja odotettiin. Ja odotettiin. Käännyin jo ystävääni päin, että ollaanko me oikeassa paikassa, kun saman tien ensimmäiset marssijat ilmestyivät näkyviin. Sitten ilmestyi rivi moottoripyöräpoliiseja. Kulkue oli saapunut. Ja sitä kulkuetta riitti. Parin tunnin ajan! Suomi-pimu oli shokissa. Aina kun kulkueeseen tuli pieni tauko ja kuvitteli sen päättyneen, niin kulman takaa ilmestyi aina uusi float, jonka takana lisää ihmisiä. Päällimmäinen huomio olikin, ettei Ranskassa ole LGBT-asiaa, jolle ei olisi omaa järjestöä tai yhteisöä. Henkilökohtainen suosikkini oli Contact. Se on järjestö, joka pyrkii lisäämään ja auttamaan vanhempien ja LGBT-lasten välistä kommunikaatiota. Tämä olisi varmaan tarpeen Suomessakin. Toinen suosikkini oli Ranskan Homot Vesiurheilijat. Syy: heillä oli KOREOGRAFIA! Sain osan siitä videolle ja se on aika fierce. Tämän pitäisi olla vaatimuksena jokaisessa Pride'ssa, järjestetään se missä päin maailmaa tahansa: vähintään yksi tanssiryhmä per marssi. Lisää glamouria tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Mutta vakavissaan puhuttuna, niin iloiset bileet kuin Pride onkin, ranskalaiset eivät piilotelleet kipeitäkään asioita. Tietyssä maissa tapahtuvat LGBT-vainot tuotiin esille erittäin graafisesti. HIV:in olemassa olosta muistutettiin Safe Sex & Drugs-sloganeilla, sekä vaadittiin syrjinnän lopettamista. "Koska se tekee sinunkin elämästäsi turvallisempaa". 

Mitä muuta kulkueesta löytyi? Poliiseilla ja palomiehillä oli omansa. Juutalaisilla omansa. Homoilla lääkäreillä oli kuormalavan reunassa tippapusseja ja ne oli täytetty sateenkaaren väreillä. Alankomailla oli omansa! Kerrassaan hienoa maabrändäystä. Suomellakin pitäisi tehdä näin. Siis sitten, kun se tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan. Katsos, kun se valheellinen markkinointi on aika tuomittavaa (tiukka katse Tallink Siljaan). Oma lava löytyi myös karhuilta. Kaikilla hienot parrat ja katoksen reunasta roikkui työkaluja ja maalipäniköitä :D Kun pilkataan omaa stereotypiaa, niin kannattaa tehdä se tyylillä loppuun asti. 

Brändäystä harrasti myös moni muukin. Eri yritykset sponsoroivat lavoja ja huomioni kiinnittyi Uberiin. Lähinnä siksi, että firma on viime aikoina näkynyt uutisissa ja selkeästi tietää, mikä sen ensimmäinen iso asiakasryhmä on ja/tai tulee olemaan ;) 



Kaiken kaikkiaan valtavan hieno kulkue. Se oli PRIDE isoilla kirjaimilla! Ihmisiä oli valtava määrä siinä vesisateessakin,viime vuonna ihmisiä oli ollut 700.000, yleensä n. 500.000! Puoli miljoonaa!!! Ihan käsittämätön määrä. Ymmärrän kyllä, ettei meitä suomalaisia hirveän paljon ole mutta varmasti kulkueen voisi kasvattaa vielä isommaksikin. Siihen sitten lisäeventtejä kehiin ja matkailumainosta maailmalle. Just sayin'.

Terveisin,
Niina aka Thrifty Finn
Seuraa minua Twitterissä ja osoitteessa thriftyfinn.wordpress.com

P.S. Jotain lavaa oli sponsoroinut pankki, en muista mikä. Mutta erittäin hyvä pointti. Jos kelpaa LGBT-dollarit niin sanotusti, niin pitää siitä tulla takaisinkin päin.


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Sade juhlapöydän raivaa

Sunnuntaina oli paahtavan kuuma ja ihana kesäpäivä. Sitten tuli aika lähteä kesäisille syntymäpäiville. 

 Kauas yo-kylään asti syntymäpäiville taivaltaessamme sää näytti suurinpiirtein tältä:

Oma sateenvarjoni oli jo tätä kuvaa ottaessani vääntynyt tuulessa poikki. Sateenvarjo oli toki ilmaiseksi saatu mainoslahja, mutta vähän voisi varjon lahjoittanut firmakin miettiä: mitä kertoo myytävistä tuotteista, jos mainoslahjakin on muutaman käyttökerran jälkeen tyystin tohjona?

 Juhliin päästyämme sää oli jo muuttunut: ukkosti, salamoi ja satoi kaatamalla. Vähän harmitti, sillä työkuviot ovat vieneet tähän asti kaikki kesäiset juhlahetket kaveriporukassa. Olinkin koko viikon hehkunut mielessäni ihania kesäjuhlia: puistossa makoilua pää Killen sylissä, välillä pystyasentoon nousemista ihan vain sangrian siemaisun vuoksi tai kenties jonkinlaisen herkkupalan haukkaamisen vuoksi. No, ei tarvinnut makoilla puistossa. 

Mutta hyvin juhlat toimivat sisätiloissakin: pidettiin ovea auki sadetta katsellen ja salamointia peläten. Syötiin ihanasti perinteisen ja uudistuneen yhdistävää mansikkakakkua. Olen syönyt tänä kesänä ehkä kuutta mansikkakakkua ja vähän jo tökkii. Mutta sunnuntain kakku ei tökkinyt! Se oli jopa raikas kokemus pitkästä aikaa. Vähemmän raikkaita olivat ehkä vähän väsähtäneet kertomukseni iäkkäiden juutalaisten kauhumajataloista ja suunnitelmat selfie-dokumenttielokuvasta.


Kotiin palaessa sää oli jo kaunistunut. Kelpasi istua sisällä perkaamassa mansikoita.


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Let me take you down, cause I'm going to strawberry fields

Piipahdin kotiseudulla pikkukylässä eli maalla ja mitäpä muuta heinäkuussa maalla tekisikään kuin poimisi mansikoita. 

 Vaikka kesä jatkuu tänäkin vuonna ikuisesti enkä suostu ajattelemaan mitään muita vaihtoehtoja kesän keston suhteen, varauduin silti talveen keräämällä kymmenisen litraa mansikoita pakastimeen. Osan toki jätin pakastamatta, niistä syntyy huomenna mansikkamargaritaa. Join mansikkamargaritaa ehkä tuhansia litroja täysi-ikäisen nuoruuteni vuosina pikkukylän anniskeluravintolassa, tämä on selvä merkki ikääntymisestä: kaihoisasti palaan nuoruuteeni ja kuvittelen olevani jälleen nuori. Tai sit mansikat on vaan hyviä, who knows. 

Kuvittelin ämpärini täyttyvän hetkessä, lähes itsestään, kuten ämpäri joskus on tehnyt. Tänä vuonna mansikat olivat kuitenkin poikkeuksellisen pieniä ja harvassa, joten poimiminen otti todellakin aikansa. Pensaita harvensi entisestään nuorempi pikkusiskoni, joka poimi mansikoita vähän sieltä täältä omaan ämpäriinsö, todeten että antaa minun viimeistellä pensaat. Sillä hetkellä tajusin, mitä John Lennon on Strawberry Fields-kappaleessaan halunnut sanoa. Tukahduttavan läkähdyttävässä säässä, hikeä valtoimenaan valuvana, paarmojen armoilla epätoivoisena ämpäriä täyttäessään ymmärtää, mitä Strawberry fields forever todella tarkoittaa. Kyse ei ole mistään hippiaikojen onnen ikuisuudesta vaan todellakin ikuisesti kestävästä mansikanpoiminnasta. Näin on näreet. 

Hupi vain huipentui juostessani mansikkaämpäri, painava Ikea-kassi sekä kiitettävästi varusteltu kameralaukku kantamuksinani junaan: olin junassa n. 7 sekuntia ennen sen lähtöä. Jätin melkoisesti hikeä junan penkkiin. Ole hyvä, VR.




lauantai 19. heinäkuuta 2014

Fan ass hell

Ranskan kirjeenvaihtajanakin blogissa nähty serkkuni palasi Suomeen ja mikä parasta, palasi Turun kautta. 


Riensin rakasta serkkuani asemalle vastaan. Rientäessäni olin jäädä polkupyörän alle, sen jälkeen olin vähällä juosta punaisia päin suojatielle. Kiire tuntui olevan. Asemalla halasimme lämpimästi, hyvin suomalaiseen tapaan toisiamme mummojen lailla hytkyttäen. Meille palatessa taas törmäsin aivan sattumalta juuri tänään pikkukylästä Turkuun muuttaneisiin tuttaviin.


Reippaana jäbänä olin jo valmiiksi leiponut sämpylät (Sikke Sumari-sämpylöiden ohje löytyy esimerkiksi Jätä Mullekin!-blogistamme), joita Kille täytteli vuohenjuustolla, mansikoilla ja rucolalla. Match made in heaven eli mätsää helvetin hyvin suomeksi. Palkitsin itseni ahkerasta työviikosta lounasaikaan avaamalla viinipullon. Onnistuin olemaan tissuttelematta koko iltapäivää, vaikka viini ihanaa olikin. Saimme sopivasti lasilliset illan iloksi.


Vatsat pinkeinä kellahdimme sohvalle ja lattialle television ääreen, josta teemaan sopivasti tuli ranskalaisia täysin laaduttomia elokuvia peräti kahdelta kanavalta yhtaikaa. Gerard Depardieu näytteli jonkinlaista diskon kuningasta ja muistutti erehdyttävästi Ismo Laitelaa. Molempien elokuvien kohdalla jossain vaiheessa joku kommentoi, että onks pakko katsoa vielä. Pitkään poissaolleelta serkultani oli tietenkin jäänyt näkemättä mainostelevision uudet ja vanhat klassikot, kuten tyrmistyttävän hirveä VitaPro-musikaalimainos. Kerta kuulemma riitti. 

Kuten aina serkkuni kanssa, muistelimme jälleen kauhukokemuksemme vuosituhannen vaihteesta erilaisilta kesäleireiltä, joille mielenhäiriöissä meidät ilmoitettiin ja lähetettiin. Toinen toistaan kamalampia kokemuksia, joille nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, voi jo naurahdella heleästi. 

Ilta oli fan ass hell, eli suurmenestys. Ei harmita yhtään H2Ö:n väliinjääminen, mulla oli paremmat kekkerit.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Lasten suosikit Mimi ja Kuku naimisiin!

Mimi ja Kuku. KUVA: Minna Annola

Ihana uutinen perjantai-iltapäivään! Pikku Kakkosessakin viihdyttäneet Mimi ja Kuku eli muusikko Majka Nurminen ja näyttelijä Anna Kulmala ovat rekisteröineet parisuhteensa.

Suhteensa täysin salassa 14 vuotta pitänyt pariskunta rekisteröi parisuhteensa eilen torstaina Tampereen Särkänniemessä. Parisuhteen julkistamisen syyksi pari kertoo halun tukea nuoria homoseksuaaleja. He haluavat myös kannustaa nuoria olemaan oma itsensä. 
–  Uskokaa siihen, että elämä kantaa, kommentoi Majka Nurminen Ylen uutisissa.

Uskomattoman ihana uutinen muutenkin hyvään perjantai-päivään! Paljon onnea Majkalle ja Annalle! Pusuja ja haleja! Ihanaa!


torstai 17. heinäkuuta 2014

Hankoon Helsinkiä pakoon jo vuonna 2011

Kukaan ei luultavasti ole voinut välttyä tulevalta Kesäkaverit-leffalta eikä ainakaan leffan tunnaribiisiltä, Kasmirin Vadelmaveneeltä. Hankoon, Helsinkiä pakoon!

 Jos tunnaribiisin Helsinkiä pakoon soudan Hankoon-jollotus ei ole sitä vielä selventänyt, sijoittuu Kesäkaverit-elokuva Hankoon. Kauan sitten nähdyn teaserin perusteella tiedän kertoa, että kyse on hyvin ennalta-arvattavasta mutta kuitenkin kivasta kesä-road trip-iina kuustonen bikineissä-kepeilystä. Vaikka elokuvaa luultavasti vaivaavat suomalaisen elokuvan lastentaudit (esimerkiksi se, että Iina Kuustonen ja kumppanit näyttelevät todennäköisesti noin kymmenen vuotta itseään nuorempia henkilöitä), odotan leffaa silti aika innokkaasti. Hyvällä ja "hyvällä" musiikilla vauhditetut kotimaiset kesäelokuvat lämmittävät kummasti silloinkin, kun kesästä ei kannata edes haaveilla.

Ja jottei asiasta jää epäselvyyksiä, haluan todeta, että Kasmirin Vadelmavene on kiusallisen hyvä, jopa ihana kesäbiisi! Sitä tuntuvat hoilottelevan vähän kaikki ja hyvä fiilis tarttuu. Lippu mastoon joo mä oon sun zhak kustoo!

Se, mitä ette varmasti arvanneet ja mistä aion teille kertoa, on se, että minäpä olen kuvannut jo vuosia sitten hyvin Kesäkavereiden tyyppisen roadtrip-videon Hangossa! Vietimme nimittäin ystävien kesken muutaman iloisen loppukesän päivän Hangossa elokuussa 2011. 

En tiedä, millaisen kuvan elokuva Hangosta antaa, mutta meille välittynyt kuva lienee joka tapauksessa se aidompi. Koska lomailumme sijoittui loppukesään, sesongin ulkopuolelle, emme esimerkiksi tainneet nähdä yhtäkään elävää (tai kuolluttakaan) ihmistä koko kolmipäiväisen vierailumme aikana. Hotellissa näimme tullessamme ja lähtiessämme työntekijän. Olimme myös ainoat asiakkaat. 

Mutta tyhjyys ja autioituminen oli oikeastaan juuri se rentouttavin osuus hankoilua. Yöelämään tutustuessamme saimme olla aivan rauhassa, baarissa ei nimittäin ollut ketään. Baarin terassilla tosin kuulemma oli sairauksiaan vertailevia seniorikansalaisia, mutta minä en heitä nähnyt. Liekö ollut oikeasti olemassakaan.

Herramunvereni, jospa vieläkin voisin koko kesän rymyämisen ja dokaamisen jälkeen näyttää tältä. Melkoinen sötnos-mallipojke.
Jos ei ihmisiä, niin ainakin nähtävyyksiä Hangossa riittää. Hauensuoli on jonkinlainen historiallinen satama ja suunnaton nähtävyys, jota emme päättyneen laivaliikenteen vuoksi päässeet näkemään. Nähtävyydeksi lasketaan myös museon edustalla komeileva Hangon tappi, joka on hivenen epäloogisesti sijoitettu muiden, ei-juuri-se-Hangon-tappi-mutta-tappi-silti-tappien joukkoon. Meille esimerkiksi kävi niin, että suurina tappien ystävinä tunnistimme hienoimman tapin Hangon tapiksi ja pontevasti silittelimme ja otimme turistikuvia "Hangon tapin" vierellä poseeraten. Vasta viimeisen päivän uusi vierailu paljasti meille karun totuuden: olimme ihailleet väärää tappia! Hankoon menijöille siis tiedoksi, että oikea tappi on vaaleaa kivitavaraa oleva matala pötkylä.

Hangon tappi ei siis ole tämä, 

 vaan tämä. Vähän pettymys, eikö? Onneksi voi iloita siitä, ettei kukaan muu ollut näkemässä noloa poseerailuamme väärän tapin vierellä.


Iina Kuustoseen tai Lauri Tilkaseen verrattavia kesäheiloja ei siis kaupungissa näkynyt, kun ei ollut ihmisiä muutenkaan. Rivoa patsastaidetta kaupunki kuitenkin tarjosi. Oikeasti oli vähän häiritsevät tissit:

Tissien lisäksi Hanko oli hyvin rakkaudellinen paikka. Meidän porukassa rakkaudet olivat kuitenkin tuolloin vielä haussa, ja toiveikkaina lomaheiloista kirjoitimme pariskuntien nimistä täyttyneeseen aitaan toivoa luovan viestin:
Ja uskokaa tai älkää, löysin lomaheilan! Tai no, siis, ohitseni käveli kaksi poikaa, jotka saattoivat olla pariskunta. Mutta käytännössä, tiedättehän. 

Ja koska loppukesä oli tuona kesänä lämmin, uskaltauduin uimaan! Tuolloin ei vielä tiedetty Kasmirista eikä Hankoon soutavista vadelmaveneistä, joten vedessä saattoi huoletta polskia. Julkaisukelpoista kuvaa uintituokiostani ei löytynyt, mutta tilanne kuitenkin taltioitiin taiteilijan toimesta. Tältä se näytti: