torstai 29. tammikuuta 2015

Sateenkaarinuorilla kaikki huonosti koulussa – kerro hyvä kokemuksesi!

Juuri äsken julkistettiin Nuorisotutkimusseuran ja Setan Hyvinvoiva sateenkaarinuori-hankkeen Sateenkaarinuorena koulussa-tutkimus. Kuten arvata saattaa, kaikki on huonosti, mikään ei ole  hyvin ja kaikki taitaa olla pilalla.


Mielestäni peruskoulu, nimenomaisesti yläkoulu, on yleisesti ottaen kamala ja traumaattinen kokemus aivan kaikille, identiteettiin katsomatta. En tiedä mistä se johtuu, mutta en usko, että asiaan pystyy vaikuttamaan monimuoto-opetuksella tai tablettien käytöllä. Ikävuodet 13-16 lienevät ylipäätään vähän tuskallisia. Varsinkin koulussa, oli gay tai ei. 

Tutkimus myös paljasti, että sateenkaarinuoret muistavat vielä vuosienkin jälkeen lämmöllä opettajaa, joka on huomioinut sateenkaarinuoren edes pienellä teolla. Vaikka koulumaailma onkin kamala ja raadollinen ja itse muistan hyvin helposti enemmän ikäviä kuin mukavia muistoja, muistan kouluvuosilta kyllä myös mukavia asioita. Haastankin teidät kaikki kertomaan mukavia muistoja hlbti-hengessä kouluvuosilta. Kuka opettaja puhui fiksusti, otti huomioon tai antoi tukea? 

Itse muistan elävästi ainakin terveystiedon opettajan, jonka kanssa eräällä tunnilla kävimme intensiivisen keskustelun siitä, kuinka George Clooney vain komistuu vanhetessaan :D. Vielä suuremmalla lämmöllä muistelen kuitenkin Helsingin vuosiensa jälkeen pikkukylän lukioon palannutta lempeää ja varsin boheemia kuvaamataidon opettajaa. Sateenkaari-teemaista työtä esiteltyäni opettaja kuiskasi hyvin luottamukselliseen salaliittolaissävyyn:"eivät nämä maalaiset tiedä, minkälaista symboliikkaa sateenkaareen liittyy, eikä heidän välttämättä tarvitsekaan!".

Jaa siis oma positiivinen kokemuksesi kouluvuosilta kommenttikentässä!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vain itseeni sopiva avarakatseinen ja yhdenvertainen seksuaalisuuden määritelmä

 Kuten maallikko voisi kuvitella, ei seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvä termistö ole ollenkaan helppoa. Ylipäätään mistään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvästä puhuminen tuntuu muuttuvan jatkuvasti hankalammaksi.

 

Ei. Ei ole vain homoja, lesboja, biseksuaaleja, intersukupuolisia, panseksuaaleja ja/tai trans-ihmisiä. Moni haluaa määritellä olevansa jotain muuta, tai ei pelkästään sitä, tai ei mitään näistä vaan jotain itse määriteltyä, tai käytännössä tämä mutta ilman termejä, tai en oikeesti oo tätä mutta sanon olevani hälventääkseni sanaan liittyvää negatiivista kaikua tai ihan mitä vaan kukakin sattuu haluamaan.

Ylipäätään mistään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvästä puhuminen tuntuu muuttuvan jatkuvasti monimutkaisemmaksi ja räjähdysherkemmäksi. Trans-asioista puhumisen mahdottomuudesta kirjoitin jo aiemmin ja ilmoitin lopettavani aiheesta kirjoittamisen kokonaan. Hiljattain olen tehnyt varovaista paluuta aiheeseen, mutta mitään musikaalikomedioita syvällisempää en vieläkään uskalla tai halua käsitellä, koska reaktiot ovat aika pitkälti arvattavissa: virheestä todellakin sakotetaan.


Omalle kohdalleni on soviteltu homo- tai hetero-etuliitteen poistamisen puolesta kamppailijan viittaa. Muistan kyllä, mistä lause on minuun yhdistetty: mainitsin asian kaksipäiväisissä Blogistania-jakson kuvauksissa. Kerran. Sivulauseessa. Siitä sivulauseesta ajatukseni etuliitteistä eroonpääsemisestä nostettiin ohjelman mainoslauseeksi, jota siteerattiin Hesarissa, Turun Sanomissa ja varmaan käytännössä kaikissa muissakin TV-ohjelmatietoja julkaisevissa lehdissä. Tämä yksinäinen sivulause oli muistaakseni nostettu myös jaksoni avauslauseeksi, aivan kuin homo- tai heteroetuliitteestä eroonpääseminen olisi elämäni kantava teema. Tämän kylän homo-etuliitteestä eroonpyrkivä poika.

Kuulostaahan se hassulta, että nimimerkki Tämän kylän homopoika vaatii homo-etuliitteestä eroonpääsyä. Tekee sen vielä vuosittaisen homogaalan lähestyessä. Vuoden homo-ehdokkaana. Vähän niinku sarvikuono vaatisi mahdollisuutta olla pelkkä kuono.

Olen kuitenkin kaiken aikaa nähnyt asian niin, että etuliitettä on käytettävä kunnes ei enää tarvitse: loukkaavat termit lakkaavat loukkaamasta, kun kääntää ne voitoksi. Ja etuliite muuttuu tarpeettomaksi, kun sen puhuu arkipäiväiseksi: kunnes sillä ei enää ole merkitystä tai merkitys on hyvin vähäinen. Ihmisten ryhmittely ei automaattisesti tarkoita pahaa, vaan on varsin luontainen tapa pyrkiä ymmärtämään ympäröivää maailmaa.


Monimutkaiset asiat eivät helpotu sillä, että niistä puhuminen tehdään ensin monimutkaiseksi ja lopulta mahdottomaksi. Kiinnostus kannattaa mitään oikeuksia nimittäin heikkenee kummasti, jos kiitokseksi saa raivohuutoa. Maailma ei kaadu, jos joku sanoo vastustavansa transseksuaalien pakkosterilisaatiota tai sanoo homoa hintiksi todetessaan, että kyllä niidenkin pitäisi voida mennä naimisiin. Klassinen väärin sammutettu, kuten tiedätte.

Tuntuu, että seksuaalisuuden määrittely on kuin Pokémon-kortti: mitä harvinaisemman ja erikoisemman muodon onnistut nappaamaan ja kehittämään, sitä jännittävämpi olet. Mutta toisin kuin Pokémon-kortilla, monimutkaisilla seksuaalisuusmääritelmillä onnistuu rakentamaan itselleen vain tiiviin ja ahtaan laatikon ja vielä seinät laatikon ympärille. Yksin olet sinä ihminen, vain ja ainoastaan itseesi sopivassa avarakatseisessa ja yhdenvertaisessa seksuaali- ja sukupuolimääritelmässäsi. Parempi tosiaan tehdä pesäeroa sateenkaaren eri raidoille eikä olla niin yhtenevästi, yhteisöllisyys on passé.
 

Loppujen lopuksi on kuitenkin hyvä, että asioille on nimet: identiteettinsä perusteet on huomattavasti helpompaa rakentaa, kun tietää mistä suunnasta lähtee hakemaan. Rakennuspalikoiden hakeminenkin helpottuu, jos kaikki mahtuvat, yksilöllisine piirteineenkin, suunnilleen samaan joukkoon. Palasiksi levittäytyminen on hölmöintä, mitä voi tehdä. On pelkästään typerää, jos osumia alkaa muun maailman lisäksi sadella naapuripoteroistakin.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ihan oikea tauti

Kuvittelin, että tämä talvi on jotenkin poikkeuksellinen vaikeudessaan: että pimeys ja ilkeän eri muodoissa vaihteleva sää vain vaikuttavat nyt enemmän. Että siksi väsyttää, ei tee mieli syödä, on koko ajan vähän jotenkin huono ja voimaton olo. Lihasten kireys ja mieltä riivaava stressi ahdistaa henkeäkin, hulluksihan tässä tulee. 

Painostuksen ja kuumeennousun jälkeen raahauduin vihdoin lääkäriin. No, ei se sitten ollutkaan kaamosmasennusta, vaan ihan oikea tauti. Lääkäriin olisi voinut kannattaa mennä jo silloin joulukuussa, kun tauti iski.

Nyt köllöttelen hamaan tappiin saakka vällyjen välissä vahvojen antibioottien säestämänä. Antibiootit neuvotaan nauttimaan pienen välipalan kanssa. Aika sairasvuoteessa kuluu sarjamaratonien lisäksi siis miettiessä erilaisia välipaloja. Facebookissa kyselinkin jo välipalavinkkejä viinisuosituksineen, vinkeissä mainittu mm. barbequesipsit ja shiraz, lasten vaahtomuovisipsit ja kuiva sherry, sillikaviaari saaristolaisleivällä ja kermavaahtojallukaakao.

Että enköhän minä näillä eväillä ja maailman parhaan sairaanhoitaja-Killen hoidolla parane.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

DocPointin HLBTI-poiminnat

Sairastelun vuoksi olen nyt tämän asian kanssa vähän myöhässä, mutta ajattelin silti vinkata näistä teille! Ensi tiistaina, 27.1., alkaa Helsingissä DocPoint, joka on dokumenttielokuvien festivaali. Ohjelmistoon on perinteisesti kuulunut myös HLBTI-elokuvia, ja niin kuuluu tänäkin vuonna. Kokosin teeman leffat näppärästi yhdeksi listaksi!


Hyvin ajankohtaisena esiin nousee ainakin Children 404-niminen dokumentti. Elena Klimovan nettiprojektina syntynyt elokuva antaa äänen homopropagandalain vaientamalle, seksuaalivähemmistöihin kuuluvalle venäläisnuorisolle. Dokumentti tulee DocPointiin sikäli hyvään aikaan, että aihe on noussut esiin Suomessakin useampien venäläisten homoseksuaalien hakiessa Suomesta turvapaikkaa. Dokumentin trailerin voit katsoa täältä.

Venäjää käsitellään myös dokumentissa Victory Day. Toukokuun 9. päivä järjestettävän asevoimien paraatin symboli on dokumentissa keskeisessä osassa: päivä julistaa rauhaa ja vapautta, vaikka tiukentuvat lait kuristavat Venäjän seksuaalivähemmistöjä. Dokumentti kuvaa Venäjän seksuaalivähemmistöjä heidän kodeissaan ja näyttää, kuinka asunto on pareille ainoa turvapaikka. Uhat ja vaarat vaanivat heti oven ulkopuolella.

Max and the Others kertoo hyvin erityyppisen tarinan. Dokumentin keskiössä on 61-vuotias Max, joka työskentelee seksiyrittäjänä S&M-studiolla. Kuvioissa pyörii myös ukrainalainen poikaystävä Dima, jonka maahanmuuton byrokratia työllistää myös Maxia. Ronskista aiheesta huolimatta seksuaalisuus tai S&M-touhut eivät kuulemma nouse dokumentissa erityisesti esille, vaan kyseessä on enemmänkin kuvaus ihmisestä. Maxin elämään voi kurkistaa trailerimuodossa dokumentin nettisivuilta.


Transsukupuolisuus on niinikään edustettuna DocPointin ohjelmistossa. Nathan - Free as a bird-dokumenttia kaavailtiin alunperin kuvaukseksi Nancyn muuttumisesta Nathaniksi. Sukupuolenkorjausleikkaukset kuitenkin epäonnistuvat, eikä Nathan koe sopivansa mihinkään: ei kehoonsa eikä tähän maailmaan. Vaikeuksista huolimatta Nathan puhuu dokumentissa avoimesti. Kyseessä on sydäntäsärkevässä lohduttomuudessaan kuitenkin kaunis elokuva. Traileri elokuvasta löytyy täältä.

Trans-aihepiirissä liikutaan myös elokuvassa The Dog.  Dokumentti kertoo John Wojtowiczistä, joka yritti pankkiryöstöä rahoittaakseen rakkaansa sukupuolenkorjausleikkauksen. Ryöstö ei onnistunut, mutta Wojtowiczistä tehdyllä Hollywood-elokuvalla leikkaus lopulta saatiin rahoitettua.Kuulostaa kokonaisuudessaan hiukan absurdilta ja, no, Hollywood-elokuvalta. Totta se kaikki kuitenkin on. Trailerin The Dogista voit katsoa täältä.

To Be Takei on dokumentti George Takeista, joka on sekä Star Trek-ikoni että hyvinkin tunnettu Facebook-sivu. Itse joudun tunnustamaan, etten osannut edes yhdistää Takeita Star Trekiin, pelkästään FB-feedissä vilahteleviin huumorikuviin... Dokumentin katsominen voisi olla siis paikallaan itsellenikin!


Scifi-leffan ja sosiaalisen median neron lisäksi George Takei on myös homo. Dokumentti kuvaa Takein parisuhdetta ja sekä antaa puheenvuoron amerikanjapanilaisille. Samalla puolustetaan kaikkien oikeutta avioliittoon, sukupuolta alleviivaamatta. Takei-dokkaria voi vilkaista trailerin verran täältä.


DocPoint siis 27.1.-1.2.2015 Helsingissä. 
Lisätietoa näytösajoista, lipunmyynnistä ja hinnoista löytyy DocPointin nettisivuilta!

torstai 22. tammikuuta 2015

Pride – tyylipuhdas hyvän tuulen komedia

 

Joulukuun lopussa infosin teitä elokuvateattereihin saapuvasta brittikomediasta Pride. Hyvän tuulen komedia on vähän loppuunkäytetty mainosfraasi, mutta Pride oli tyylipuhtaasti juuri sitä.


Yhteiskunnalliseen epäkohtaan turhautunut porukka nuoria perustaa yhdistyksen kampanjoidakseen tätä epäkohtaa vastaan ja muuttaakseen asioita. Kampanja leviää suurkaupungin lisäksi myös maaseudun pieniin kyliin, jossa alun epäröinnin jälkeen yhdistys otetaan avosylin vastaan. Yhdistys järjestää varainkeruutapahtumia, saa taakseen ammattiyhdistykset, jotka lähtevät myös näyttävästi mukaan Pride-tapahtumaan. Lopulta muutos tapahtuu ja maailmasta tulee parempi paikka. 

Kuulostaa aivan Suomelta ja Tahdon2013-kampanjalta, mutta kyseessä on kuitenkin Pride-elokuva, joka sijoittuu 1980-luvun Britteihin. Tositapahtumiin perustuvan elokuvan tapahtumissa on todella paljon samaa kuin Suomen viime aikojen HLBTI-meiningissä: yllättävätkin tahot lyövät kättä päälle ja puhaltavat yhteen hiileen, yhteisen tavoitteen vuoksi. Ja lopulta päästään tavoitteeseen ja vielä vähän sen ylikin.


Pride kertoo gay-aktivisteista, jotka ryhtyvät keräämään rahaa lakossa oleville kaivosmiehille. Aktivistit huomaavat, että aiemmin homoja vainonneet poliitikot, lehdet ja poliisit ovat nyt kohdistaneet vainonsa lakkoileviin kaivosmiehiin. Toista sorrettua vähemmistöä on autettava. Kaivosmiesten liitto ei homojen apua kaipaa, mutta sinnikkäät aktivistit lähtevät tarjoamaankin apuaan suoraan kaivoskaupungin lakkoileville asukkaille ja lahjoittaa rahat suoraan heille. Jos lakko kuulosti tutulta, niin samaa aihetta käsitellään myös Billy Elliotissa

Olen jostain syystä aina elokuviin mennessä vähän tunteet pinnassa. Kyse lienee siitä, että leffassa äänentoisto on erinomainen ja kuva suuri, kirkas ja terävä. Suosin myös päivänäytöksiä, jolloin salit ovat yleensä melkoisen väljiä eli mukavia. Täydelliset puitteet vapauttaa kaikki aistit uppoutumaan elokuvaan, ja se usein purkautuu niin, että elän tunteella läpi koko elokuvan. Prideä myötäelin niin, että loppuvaiheessa piti jo purra takin hihaa, etten olisi ulissut ääneen.


Mutta älkää käsittäkö tunnekuohuani väärin: elokuva todella oli oikeasti hyvänmielen elokuva ja kyyneleet olivat onnenkyyneleitä, kuin Cheekillä ja Sami Saarella konsanaan. Kaikki itku oli ihan vain puhdasta iloa kaikista onnistuneista ja sympaattisista kohtauksista ja henkilöhahmoista (herttaiset mummot ovat heikko kohtani), mieleentulevista oman elämän seikkailuista. Ei siis tarvitse pelätä vaipuvansa synkkyyteen ahdistavien ja masentavien kohtausten vuoksi. Päinvastoin.


Elokuva on hienosti keskittynyt olennaiseen, eikä homoaktivistien seksuaalisuus nouse keskeiseksi tekijäksi. Tietenkin mukana on muutama aidosti hauska alakulttuuriviittaus ja oletukset seksuaalisuudesta aiheuttavat jännitteitä, mutta seksuaalisuuden konkreettinen ilmentäminen on sulavasti jätetty pois. Toisaalta mitäpä muutakaan: sänkyhommilla on tiettävästi harvakseltaan autettu lakkoilijoita missään historian vaiheessa. Tietenkin elokuvaan luo jännitettään vuosikymmenelle olennainen AIDS:in pelko ja vähän tarpeettomaltakin tuntuva,  kömpelön salailun kautta kaapista ulos-juoni. Toisaalta, kenelläpä meistä ei olisi kömpelöä kaappisalailua taustallamme.

Pride elokuvateattereissa nyt.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Totuus Sebastian Tynkkysestä


Nyt-liite julkaisi tänään jutun perussuomalaisten nuorten puheenjohtajasta, Sebastian Tynkkysestä. Jutusta välittyi kuva ihanasta ja sympaattisesta nuoresta miehestä, joka on vieläpä biseksuaali euroviisufani ja silti persu! Nyt kyllä murtuvat kaikki persustereotypiat!


Paitsi etteivät murru. En ihan tiedä, miksi Nyt-liite on iloisesti purematta niellyt ilmeisesti kaiken, mitä Big Brotheristakin tuttu Sebastian on keksinyt kertoa. Yleensä poliitikkoja on tapana vähän kyseenalaistaa. Varsinkin, jos näkemykset yhtäkkiä merkittävästi muuttuvat. Siihen voi nimittäin olla jokin syy, esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkuus.

Nyt-liite kertoo, kuinka ylpeästi biseksuaali Tynkkynen on kaapistatulonsa jälkeen kokenut ihan suoranaista selänkääntämistä homopiireissä. Perussuomalaisuus oli kuulemma monelle ystävälle liikaa. Hyi, hyi, pahat ja suvaitsemattomat homopiirit. Kysehän ei tietenkään voi olla systemaattisesta homojen oikeuksien rajaamisesta ja polkemisesta. Kun joka kerta hiekkalaatikolle tullessaan lyö kaveria lapiolla päähän, jonain päivänä todennäköisesti sanotaan, että älä tuu enää, me ei leikitä sun kaa.

Nyt-liitteessä Tynkkynen kertoo, kuinka "ei tiedä, miten olisi itse eduskunnassa äänestänyt tasa-arvoisesta avioliittolaista". Olen hyvin yllättynyt tästä tiedottomuudesta, sillä marraskuussa Tynkkysen kanta tasa-arvoiseen avioliittoon oli Aamulehden haastattelussa yksiselitteisen selvä ei:

"Oululainen Tynkkynen ei kannata tasa-arvoista avioliittolakia, koska sen muuttaminen vaikuttaisi myös muihin lakeihin. Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaisi adoption samaa sukupuolta oleville aviopareille."


En nyt mene vannomaan, mutta voisiko olla, että esimerkiksi tällainen lausunto voi olla vähän liikaa homokavereille? Että ne monestikin Päivi Räsäsen ja Anne Holmlundin puheissa esiintulleet "lukuisat homoseksuaaliset tuttavat" eivät siedäkään ihan kaikkea?

Eikä siinä edes ole ihan kaikki

Stereotypioita murtava Tynkkynen on niinikään julkaissut Blogbookin blogissaan "HLBTI-tiekartan", jossa hän maalailee hirvittäviä uhkakuvia siitä, mitä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisestä seuraavaksi seuraa: kirkosta eronneet arvoliberaalit liittyvät takaisin kirkkoon ja vaativat äänekkäästi teologisten linjausten muuttamista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestöt alkavat saada suurempaa julkista tukea. Sukupuoli-identiteetti lisätään koventamisperusteena rikoslakiin viha-motiivien luetteloon. Poliisille tulee erilliset HLBTI-viharikosyksiköt Ruotsin mallin mukaan. Opettajat joutuvat kertomaan oppilailleen seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja julkisiin tiloihin vaaditaan sukupuolineutraaleja vessoja. Ja paljon muuta. 

Siis ihan hirveetä, paitsi ettei ole. Ilmeisesti Tynkkysestä on ihan ok, että vähemmistöjä voi mättää turpaan vähän lievemmälläkin rangaistuksella. Lienee vanha oululainen tapa. Tuntuu myös todella absurdilta, että opettajaksi opiskeleva ylpeä biseksuaali Tynkkynen pitää pahana asiana, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus kuuluisi opetusohjelmaan. Siis oikeesti. Monimuotoisuus on totisinta totta Tynkkysen omassakin elämässä, mutta silti voi pitää vaarallisena uhkakuvana sitä, että monimuotoisuudesta puhutaan. "Olen biseksuaali, mutta ei puhuta biseksuaalisuudesta, koska vaaralliset sukupuolineutraalit hlbti-vaatimukset".  

Että sellainen ylpeä biseksuaali. joka muuten niinikään jätti tyystin reagoimatta, kun viime syksynä Twitterissä useampaankin kertaan yritettiin tästä biseksuaalisuudesta ja tasa-arvoisesta avioliittolaista häneltä kysellä. Ei näkynyt erityistä ylpeyttä silloinkaan. Ja vielä pitäisi jotenkin tuntea myötätuntoa, kun niin olemme julmasti kollektiivisena yhteisönä sulkeneet Tynkkysen homoyhteisön ulkopuolelle.

Ja ennen kuin joku ehtii sanomaan, niin ei. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että perussuomalaisiin putkahtaisi joku, joka murtaa persustereotypiat. Se olisi ihanaa. Pidän kuitenkin hyvin arveluttavana sitä, että poliitikon takki kääntyy muutamassa kuukaudessa täysin ja puhutaan vain mukavista asioista. Ylpeän biseksuaalin euroviisufanin todellinen karva kun ei eroa juuri siitä stereotyyppisestä persusta mitenkään. Sen turkin sateenkaarivärjääminen euroviisufaniudella on sama kuin Jussi Halla-Ahon esitteleminen uusille äänestäjille leppoisana kirjallisuustieteilijänä.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Lippuarvonta ja äänestysvinkkejä QX Gay Gaalaan!

 

Etkö tiedä, ketä äänestää QX Gay Gaalassa? Ei hätää! Tämän kylän homopoika listaa omat suosikkinsa. Entä puuttuuko sinulta vielä liput Gay Gaalaan? Älä huoli, sillä sinulla on uskomaton tilaisuus voittaa liput osallistumalla arvontaan!


On tietysti hieman hankalaa sanella omia suosikkejaan, kun kaikki ehdokkaat ovat hyviä ja on itsekin ehdolla. Silti monessa kategoriassa omat mieltymykset ja kokemukset ovat kuitenkin varsin ratkaisevia tekijöitä. Ei siis ole mahdollista äänestää väärin. Paitsi jos ei äänestä minua. No ei, se oli välikevennys. Saatte äänestää aivan ketä vain, kaikki Vuoden homo-ehdokkaat ovat ihania ja mahdollisen voittonsa ansainneita! Ja luotan siihen, että kuka voittaja ikinä onkaan, ovat jatkobileet hyvät ja minut tullaan niihin kutsumaan. Uskomaton huumorintajuni vie minut todennäköisesti voittoon.

Vuoden hetero-kategoriaan olisi voinut nykyisten hyvien ehdokkaiden lisäksi ottaa vielä vaikka ketä, kuten arkkipiispa Kari Mäkisen, mutta oma suosikkini löytyy kyllä näistäkin. Voin tässä ja nyt paljastaa, että annoin ääneni perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvoselle. Enpä olisi uskonut koskaan äänestäväni persua, mutta näin on sekin tehty. 

Vuoden Keep Up The Good Work oli kinkkisempi. Tahdon2013 palkittiin viime vuonnakin, mutta tänä vuonna syytä palkitsemiseen on entistä enemmän. Toisaalta tärkeää paikallistyötä on tehnyt myös Turku Pride-työryhmä.

Vuoden kotimaisen romaanin paikkaa piti omissa kirjoissani aivan loppumetreille Elias Koskimiehen Ihmepoika, kunnes loppusuoralla Antti Holman Järjestäjä livahti ohi. Ihmepoika on toki enemmän gay, mutta Järjestäjä kirjana vetoavampi. Hienoja kirjoja molemmat, siitä ei ole epäilystä. Toivon kovasti törmääväni gaalahumussa molempiin kirjailijoihin!


Vuoden kotimainen artisti: It's Siltsu, bitch. Ei epäilystä, ei muuta vaihtoehtoa. Äänestäkää Jari Sillanpäätä, uskomaton uusi tuleminen peittelemättä mitään, paljastaen suunnilleen kaiken mitä siveellisyyssäädösten puitteissa voi.

Vuoden tv-tähtien joukossa valintani oli ilmiselvä: kolmikko Roslöf, Paavola, Lattu. Samma på finska: Salkkarien Lari, Elias ja Kalle. Pakko saada selfie näiden kanssa.

Vuoden drag-kategoriassa olisin voinut ja olisin halunnut äänestää kaikkia, mutta valinta kallistui tietenkin Kissi Vähä-Hiilariin. Muut ehdokkaat on ja pysyy, Kissi luultavasti katoaa kuvioista tulevien sketsihahmojen myötä.

Vuoden homoklubien kohdalla haluaisin voiton makua maakuntiin: Tampereen Mixei on Suomen vanhin homoklubi, samoin Tampereen Leimarit ovat lähes ikiaikainen bilekonsepti.

Vuoden homobaari-kategoriassa äänestin turkulaisena tietysti kotiinpäin, eli mitäpä muutakaan kuin Suxesia. Symppis ja asiakkaistaan aidosti kiinnostunut ja huolehtiva paikka olisi voittonsa ansainnut.



Jos siis et ole vielä äänestänyt, tee se nyt osoitteessa: http://www.qx.se/gaala/gg_combined.php. Äänestäminen pitää varmistaa tekstiviestillä, joka maksaa 0,5e. Ja muistutanpa nyt vielä, että minäkin olen ehdolla Vuoden homoksi.

Ja nyt, nyt osuuteen, jota olette kaikki varmasti odottaneet! Lippuarvonta! Sain Gay Gaalalta arvottavaksi lippupaketin gaalaan. Paketti sisältää kaksi lippua, eli voittaja saa myös avecin mukaan. Gay Gaalahan järjestetään siis Helsingissä Savoy-teatterissa keskiviikkona 4. helmikuuta.

Kilpailuun voit osallistua kertomalla kommenttikentässä jonkin hauskan muiston liittyen johon kuhun Gay Gaalan ehdokkaista! Olin se sitten minä tai Pete Parkkonen, Miss Divet tai Tampereen Leimarit. Mitä eeppisempi glamour-muisto niin sen parempi! Muistathan laittaa myös sähköpostiosoitteesi kommenttiisi, että saan sinuun voiton sattuessa yhteyden :).

 Osallistumisaikaa on saman verran kuin äänestysaikaakin, eli osallistua voi 23.1. klo 23.59 asti!